Valokuvatorstai: Juicen runo
päivä päivältä
muistuttaa itseään
entistä enemmänValokuvatorstain aiheena on tämä Juicen runo kokoelmasta Iltaisin, kun veneet tulevat kotiin (Kirjayhtymä 1989).
Minä en hauraiden luideni vuoksi voinut lapsena opetella ajamaan pyörällä. Aloin harjoitella sitä kolmikymppisenä. En vieläkään aja kunnolla, mutta pysyn pystyssä pikkupyörällä. Olen vuosien myötä tullut monissa muissakin asioissa yhä enemmän siksi mikä olen - minäkin osaan ja pystyn, vaikka luulin toisin.
Tunnisteet: Valokuvatorstai
lähettänyt Kaisa
12:09
6 kommenttia:
Hauska kuva, Kaisa. Siitä jotenkin henkii tietty keskittyneisyys. Ikään kuin vähän jännittäisit ajamista. Vai luenkio kuvaan sellaista, mitä siinä ei ole?
Osuvan kuvan olet joka tapauksessa valinnut.
Jännitän, ehdottomasti! :) Vaikka pyörä on niin pieni, että jalkani yltävät istuimella istuessani maahan, niin pelkään kaatumista... Kun olen joutunut sitä ikäni pelkäämään.
Mutta pyöräillessä saavutettava vapaudentunne on kyllä jotakin mieletöntä!
Huomasin myös tuon jännittämisen. Eipä silti, niin taidan itsekin jännittää, kun tuo tasapaino ei ole aivan ok ja silloin pelkää kaatuvansa. Mökillä polkasen joskus kauppaan, mutta jarrutan tien sivuun jos rekka menee ohi, muuten voi tulla sellaista jälkeä, etten enää muistuta itseäni. ;(
Tässä on syvällisyyttä suhteessa tuohon runoon.
Kuvassasi on hauska jännite: harmooninen maalaispiha ja sinun jännittynyt olemuksesi pyörän selässä keskustelevat toisiensa kanssa. Tästä kuvasta minä pidin!
Kiitos kiitos kehuista! Kunhan tässä kevät koittaa (vai tuliko se jo?? :) niin jatketaan harjoittelua...
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu